Sian fanit haastamassa tähden oikeuteen – syynä huono esiintyminen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Australialaisen laulaja-lauluntekijä Sian israelilaiset fanit pettyivät pahimman kerran artistin taannoiseen esiintymiseen. Fanit ovat vaatimassa tähdeltä 1,7 miljoonan dollarin korvauksia huonona pitämästään keikasta.

Oikeustoimiin ryhtyneet kuuntelijat syyttävät Siaa liian vähäisestä kontaktista yleisön kanssa taannoisella Tel Avivin keikalla. Fanit ovat vihaisia muun muassa siitä, että artisti seisoi esiintymisen ajan paikoillaan lavan takaosassa eikä jutellut yleisölle esimerkiksi kertomalla heille miltä Tel Avivissa vieraileminen tuntuu.

Jerusalem Post -lehden mukaan oikeusjutun nostaneet yleisön edustajat myös pitivät 65 minuutin pituista esiintymistä liian lyhyenä suhteessa 80 euron hintaisiin lippuihin. Sia on sittemmin vastannut israelilaisten fanien syytöksiin Twitterissä.

– Laitan kaikkeni esiintymisiini. Ne ovat ehdottomasti abstrakteja, mutta laulan sydämeni kyllyydestä livenä ja jokainen hetki on tarkoituksellinen, tähti avautui.

Sia esiintyi Suomessa 14. elokuuta Helsingin Flow-festivaaleilla. Tähden esiintyminen on minimaalista moniin muihin poptähtiin verrattuna, mutta se ei suomalaisyleisöä tuntunut haittaavan. Sian oman performanssin sijaan esitysten visuaalinen puoli keskittyy lavalla nähtävään nykytanssiin ja valoesitykseen.

http://www.jpost.com/Israel-News/Culture/Sia-target-of-class-action-suit-by-disappointed-Tel-Aviv-concert-goers-464152

http://www.digitalspy.com/music/news/a805202/fans-might-sue-sia-because-no-banter-felt-cheated-at-concert/