Ashlee Simpson kiidätettiin sairaalaan Japanissa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Laulaja-näyttelijä Jessica Simpsonin pikkusisko, Ashlee, kiidätettiin torstaina ylirasituksen vuoksi sairaalahoitoon Tokiossa, Japanissa. Poppari on parhaillaan nousevan auringon maassa markkinoimassa uutta I Am Me -albumiaan, joka nousi lokakuussa suoraan Yhdysvaltain Billboard-albumilistan kärkeen.

21-vuotias Ashlee pyörtyi MTV Japan -musiikkikanavan kuvausten jälkeen, jonka jälkeen hänet kiidätettiin ambulanssilla sairaalahoitoon.

– Olen kokenut tänä vuonna todella paljon. On ollut valoisia aikoja ja pimeämpiä hetkiä, Ashlee kertoi rasituksensa syistä People-lehdelle.

Simpson on tehnyt viimeiset kaksi kuukautta tiiviisti promootiota albuminsa tiimoilta. Nyt liian tiivis keikka- ja haastattelutahti kostautui ylirasituksena. Ashleen seuraava esiintyminen on maanantaina Las Vegasissa järjestettävässä Radio Music Awards-tapahtumassa, mikäli hän kuntoutuu siihen mennessä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.