Seksiä BB-talossa! Peitto heilui yön tunteina

Big Bortherin ensimmäinen pariskunta on syntynyt. 24-vuotias Jukka ja kolmekymppinen Eeva-Leena on kiehnänneet toisissaan viime päivät. Viime yönä he päättivät nukkua yhdessä olohuoneessa, jonne he rakensivat söpön pesän tyynyistä ja peitoista.

------

Kovasti lähentynyt pari siirtyi olohuoneeseen aamuyöllä ja ryhtyi suutelemaan. Mikrofonit senkun rapisivat, kun kaksikko nautti toistensa seurasta. Kamerat kääntyivät kuvaamaan olohuoneessa roihuavaa digitakkaa pian sen jälkeen, kun Eeva-Leena siirtyi hajareisin Jukan päälle. Mikrofonin nauhottamista äänistä voisi päätellä, että talossa harrastettiin ensimmäisen kerran seksiä.

Eeva-Leena ja Jukka miettivät session jälkeen, että joitakin ihmisiä saattaa ärsyttää heidän läheisyys. Molemmat saivat asukkailta yhteensä viisi nimeämispistettä äänestyksessä. He ovat olleet sinkkuja ennen taloon saapumista.