Game of Thrones -spinoffin kuvaukset alkavat ensi vuonna – sarjasta saatiin jo esimakua

Viihdeuutiset Toimittaja:

HBO:n jättisarja Game of Thrones päättyi viime vuonna ristiriitaisen vastaanoton saaneen viimeisen tuotantokauden merkeissä. Sarjan maailmaan tullaan kuitenkin palaamaan jälleen tulevaisuudessa House of the Dragon -nimisen spinoff-sarjan muodossa.

Nyt sarjan tuotannon on paljastettu alkavan vuonna 2021, mahdollisesti jo muutaman kuukauden sisällä. Sarjasta saatiin jo hieman esimakua Game of Thronesin virallisella Twitter-tilillä, jossa jaettiin konseptitaidetta uudesta lohikäärmeestä.

House of the Dragon tulee sijoittumaan ajallisesti 300 vuotta ennen Game of Thronesia. Sarjan näyttelijöistä on toistaiseksi vahvistettu vasta yksi, kuningas Viserys I Targaryeniä näyttelevä brittitähti Paddy Considine. Vuonna 2022 todennäköisesti alkavan sarjan showrunnereina toimivat Colony-sarjasta tunnettu Ryan Condal ja Game of Thronesin jaksoja ohjannut Migue Sapochnik.

 

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.