Jonna : Kasvot vedessä

Singlet
Toimittaja:

Jonna Pirisen tuoreimmalta albumilta julkaistaan nyt slovarisinkkuna albumin nimikappale Kasvot vedessä. Jonnan ja Jukka Immosen yhdessä säveltämä biisi esittelee herkempää ja rauhallisempaa Jonnaa. Kappaleen sanat ovat Jonnan omasta kynästä.

Kappaleen alussa mennään akustisesti hyvinkin rauhallisissa tunnelmissa pelkän pianon säestämänä, mutta kappale kasvaa pikku hiljaa kohti loppuaan. Taustalla kuullaan komeita viuluja, jotka Jukka Immonen on sovittanut. Jonnan äänikikkailut väliosissa ovat tämän kappaleen parasta antia. Myös kertosäe toimii mukavasti.

Kasvot vedessä on ihan kelpo raita, mutta ei silti albumin parhaimmistoa.

Pisteet 3/5

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Singlet -osioistamme.