Beyoncen jättikiertueesta elokuva – esimakua trailerissa

Viihdeuutiset Toimittaja:

Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Beyonce sai taannoin päätökeen Renaissance-maailmankiertueensa. Kiertueen tunnelmiin palataan kuitenkin vielä lähitulevaisuudessa konserttielokuvan muodossa.

Renaissance: A Film By Beyonce -dokumenttielokuvassa nähdään parhaita paloja maailmakiertueen konserteista. Lisäksi elokuvassa sukelletaan kiertueen ja Beyoncen viime vuonna julkaiseman Renaissance-albumin kulissien taakse. Esimakua 1. joulukuuta ensi-iltaan Yhdysvalloissa tulevasta elokuvasta saadaan tuoreessa trailerissa.

Kiertueen aikana Beyonce vieraili muun muassa Tukholmassa. Suomeen asti jättikiertue ei saapunut. Toistaiseksi tiedossa ei ole, nähdäänkö Renaissance: A Film By Beyonce -konserttielokuva kuitenkin myös Suomen valkokankailla.

Yhdysvaltalaisartistien konserttielokuvat ovat muutenkin tällä hetkellä pinnalla. Lokakuussa ensi-iltansa saa Taylor Swift: The Eras Tour, jossa Taylor Swiftin taannoinen maailmakiertue valtaa valkokankaat.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.