Brittiläinen laulaja-lauluntekijä Tulisa Contostavlos tunnetaan parhaiten N-Dubz-yhtyeen jäsenenä. Yhtye soittaa pääasiassa hiphop ja r&b-musiikkia. Laulajatähti nähdään myös tuomarina brittiläisen X Factorin kahdeksannella tuotantokaudella.
Nyt hurjan muodonmuutoksen tuomarointipaikkaansa varten tehnyt laulajakaunotar paljasti varastaneensa nuorempana käsilaukkuja. Fabulous-lehden kansikuvassa poseerannut tähti kertoi lehden sivuilla olevansa pahoillaan näpistyksistään ja katuvansa niitä.
– Varastin muutaman käsilaukun nuorempana ja kadun sitä syvästi. Olin nuorempana todella epävarma ja tein kaikkeni saadakseni huomiota. Haluan pyytää anteeksi niiltä, keneltä varastin laukun, Tulisa kertoi The Sun -sivuston mukaan.
23-vuotias laulajatähti kertoi äskettäin yksityiskohtia rajusta lapsuudestaan Style-lehden haastattelussa. Tulisa kasvoi pahamaineisella alueella Lontoossa ja kertoi aloittaneensa juomisen ja huumeiden käytön jo ennen murrosikää. Hän kertoi myös menettäneensä neitsyytensä 14-vuotiaana. Tulisan mielestä hän kehitti itselleen kovan kuoren nuorena, koska häntä kiusattiin koulussa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.