Suomessa arvostellaan säännöllisesti autoritaaristen maiden, kuten Venäjän, valtiollista mediakontrollia, mutta rakennetaan samalla omaa, valtion rahoittamaa algoritmiohjattua mediakoneistoa. Yleisradio julkaisi äskettäin ylpeän katsauksen niin sanottuun julkisen palvelun algoritmiinsa. Tämän väitetään palvelevan demokratiaa, moniarvoisuutta ja kulttuuria.
Todellisuudessa kyseessä on monen objektiivisuuteen pyrkivän journalistin näkökulmasta huolestuttava ja demokratian kannalta arveluttava kehityskulku. Onko oikein, että valtion rahoittama mediatoimija alkaa tietoisesti ohjata kansalaisten tiedonsaantia algoritmisilla ratkaisuilla? Tämä tarkoittaa, että Yleisradion tavoite ei ole enää pelkkä tiedonvälitys, vaan käyttäytymisen ja maailmankuvan hienovarainen ohjaaminen. Tällöin perusteet ja vaikuttimet eivät ole läpinäkyviä vaan poliittisesti latautuneita.
Ylen strategiajohtaja Marit af Björkesten kirjoittaa blogissaan, että julkisen palvelun algoritmi ei ole vain teknologiaa, vaan lupaus siitä, että jokainen saa mahdollisuuden nähdä maailman hieman laajemmin. Tosiasiassa neutraalista näkökulmasta hahmotettuna kyseessä on vain uusi tapa kahlita algoritmisen sisällönsuodattamisen avulla kansalaisen tietovirta Ylen arvoihin. Kyse on mediavälitteisestä yhteiskuntavaikuttamisesta, eli kärjistettynä: aivopesusta.
Ylen mukaan algoritmi on rakennettu taistelemaan informaatiokuplia vastaan. Mutta kuka määrittää, mikä on kansaa tosiasiallisesti rikastava näkökulma? Entä jos algoritmi jättää toistuvasti tarjoamatta sisältöjä, jotka eivät sovi Ylen arvopohjaan, esimerkiksi kriittisiä näkemyksiä EU:sta, globalismista tai monikulttuurisuudesta? Nämähän ovat huonojen ihmisten mielipiteitä, joita nyt tulevalla algoritmilla pyritään muokkaamaan vaikka väkisin.
Julkisen palvelun median tehtävä on palvella koko kansaa. Se ei voi olla valistuskoneisto, joka opettaa ihmiset näkemään laajemmin vain yhdestä ja ennalta määritellystä kulmasta. Median tehtävä ei ole kasvattaa kansalaisia, vaan palvella heidän tiedonsaantitarpeitaan riippumattomasti ja arvovapaasti. Kun Yle yhdistää henkilökohtaisen datan ja yhteiskunnallisen tehtävänsä algoritmissa, ollaan lähellä orwellilaista ajatusta siitä, että valtio määrittää, mikä on hyvä ja oikea tieto. Mielipiderikoksista tuomitaan jo nyt median itse sytyttämillä rovioilla. Polarisaatio on 2020-luvun journalistien perintö.
Yle lupaa käyttäjille autonomiaa ja läpinäkyvyyttä. Käytännössä se tarjoaa omilla arvoilla painotetun suodattimen, jota käyttäjä ei voi muokata perustasoa pidemmälle. Valtion median ei pitäisi koskaan pyrkiä opettamaan kansalaisia algoritmisin keinoin. Se ei ole viestintää, vaan se on hallintaa, ja tässä tapauksessa myös vallan väärinkäyttöä valikoivassa todellisuudessa ja poliittisessa vinoutumassa.
