Mitä jos auto joutuu veden varaan? Näin voit pelastautua

Autot · Tim Isokivi

Autoillessa eteen voi tulla yllättäviäkin tilanteita. Moni ei todennäköisesti esimerkiksi odottaisi joutuvansa autolla veden varaan. Tällaisia onnettomuuksia tapahtuu kuitenkin Autoliiton mukaan joka vuosi.

Auto uppoaa veteen ajautuessaan heti sen verran, ettei oven avaaminen ole mahdollista. Auton kokonaan uppoamiseen kuluu kuitenkin muutama minuutti. Kolariturvallisuutta mittaavan Euro NCAP:n mukaan sähköllä avattavien sivuikkunoiden pitäisi toimia vielä vähintään kymmenen minuuttia, mutta näin ei aina ole.

Ensimmäinen toimenpide onnettomuustapauksessa on avata sivuikkuna ja poistua sen kautta. Ikkunan voi rikkoa esimerkiksi ikkunavasaralla tai muulla apuvälineellä. Paras kohta sivuikkunan rikkomiseen on sen reunasta.

Ongelmia hätätilanteessa voivat aiheuttaa turvalasit. Jos työkalut eivät tehoa sivuikkunoihin, on yksi vaihtoehto takaikkunan hajottaminen. Viimeisiä keinoja pelastautua on yrittää hajottaa sivuikkuna potkimalla.

Aivan viimeinen vaihtoehto on antaa auton upota, jolloin paine tasaantuu ja ovi on mahdollista avata. Kyseinen vaihtoehto on kuitenkin tositilanteessa erittäin teoreettinen. Autoliitto on julkaissut myös videon, joka ohjeistaa pelastautumaan uppoavasta autosta.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.