Saksalaisessa ruokakaupassa todistettiin tammikuun alussa odottamatonta tilannetta. Kaupan käytävät täyttyivät tyypillisten asiakkaiden sijaan lampaista.
Tilanne sai alkunsa lammaslauman paimennuksen yhteydessä Burgsinnissa. Osa lampaista päätti seurata omaa reittiään ja päätyi paikallisen Penny-supermarketin tiloihin.
– Oli mahdotonta tietää, etsivätkö lampaat jotain erityistä vai halusivatko ne vain lämmitellä kaupassa, Pennyn tiedotteessa kerrottiin The Guardian -lehden mukaan.
Silminnäkijöiden mukaan lampaat osasivat vastustaa kiusausta syödä esillä olleita tuoreita kasviksia. Eläimet kuitenkin aiheuttivat hieman vahinkoa juomaosastolla pudottamalla lasipulloja lattialle.
Lampaat viettivät myymälässä noin 20 minuuttia. Lopulta lampaat paimennettiin ulos ruokakaupasta, ja ne liittyivät takaisin laumaansa.
Penny-ketju ei aio ohjata siivouskuluista koituvaa laskua lammaspaimenelle. Sen sijaan ketju aikoo käyttää tapauksesta syntynyttä medianäkyvyyttä hyödykseen. Yhtiö on jopa kertonut olevansa valmis sponsoroimaan laumasta karanneen 50 lampaan ravinnot vuoden ajaksi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten lammas tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.