Moni suomalainen on viime vuosina huomannut, että omaa mielipidettä ei kannata tai aina edes saa sanoa ääneen. Julkinen lynkkaaminen, cancelointi ja sensuuri vaientavat tehokkaasti kaikki ”väärämieliset”. Kuka sitten päättää, ketkä saavat ilmaista mielipiteensä? Entä jos samanlainen kulttuuri pesiytyy myös tieteeseen?
Julkinen keskustelu tuntuu syystäkin aiempaa kapeammalta. Samat näkökulmat toistuvat ja tietyt aiheet kiertävät kehää. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta julkaisi helmikuun alussa selvityksen, jonka mukaan noin puolet suomalaisista tutkijoista kokee akateemisen vapauden heikentyneen viimeisen kahden vuoden aikana.
Kyse ei ole siitä, etteikö tutkimusta saisi tehdä, vaan siitä, mitä kannattaa tutkia, mistä puhua ja millä sanoilla.
Tutkijoiden mukaan painetta syntyy monesta suunnasta yhtä aikaa. Rahoitus ohjaa tutkimusta yhä vahvemmin ennalta määriteltyihin teemoihin. Lisäksi niissä korostuu lyhyen aikavälin hyötyajattelu. On sanomattakin selvää, että yliopistojen strateginen ohjaus vaikuttaa tutkimusaiheiden valintaan.
Lopputulos voi olla tuhoisampi kuin ajatellaankaan. Vapaa ja tutkijalähtöinen ajattelu kaventuu askel askeleelta. Ideologia, politiikka ja aatteet ovat ujuttaneet lonkeronsa joka paikkaan kuin uskonto keskiajalla. Moniäänisyys on oikeastaan kaventunut samaan aikaan, kun sitä on pyritty korostamaan vaientamalla eri mieltä olevia.
Ilmiö on saapunut hiipien yhteiskuntaamme. Tutkijoille asetetut, ulkopuoliset paineet, eivät aina näy suorina kieltoina, vaan odotuksina, mittareina ja strategioina. Hänen mukaansa ne muovaavat sitä, mitä pidetään järkevänä tai turvallisena tutkimuksena. Kun samat rakenteet toistuvat, moni tutkija alkaa varoa tiettyjä aiheita jo ennalta.
Osa tutkijoista kertoo myös suoraan itsesensuurista. Häirintä, uhkailu ja maalittaminen estää julkisen keskustelun käymisen erityisesti poliittisesti tai yhteiskunnallisesti herkkien aiheiden yhteydessä. Vaikka kaikki eivät kohtaa häirintää itse, tieto muiden kokemuksista riittää muuttamaan käyttäytymistä.
Jos jopa asiantuntijat puhuvat varovaisemmin, välttelevät tiettyjä teemoja tai pysyvät poissa julkisuudesta, niin keskustelu yksipuolistuu entisestään. Vaihtoehtoisia näkökulmia olisi varmasti, mutta niiden esittäminen koetaan riskiksi.
Selvitys ei väitä, että Suomi olisi menettänyt akateemisen vapautensa. Se kuitenkin kertoo siitä, että nykyinen suunta on huolestuttava.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tiede, tutkimus tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.
