EU-tuomioistuin linjasi suoratoistopalvelun perumisesta

Viihdeuutiset Toimittaja:

Euroopan unionissa on käytössä 14 vuorokauden peruuttamisoikeus etämyynnissä. Tämä ei kuitenkaan ole aina pätenyt digitaaliseen sisältöön, kuten äänikirjojen tai elokuvien katsomiseen.

Monet suoratoistopalvelut ovat tulkinneet tilannetta siten, että peruuttamisoikeus poistuu kun palvelun on ottanut käyttöön.

Aiempaa helpompaa peruuttaa tilaus

Euroopan unionin tuomioistuimen tuore ratkaisu on arvioinut tilannetta uudelleen. Ratkaisun mukaan asia ei ole aina yksinkertainen.

Tuomioistuimen mukaan kuluttaja ei välttämättä menetä 14 päivän peruuttamisoikeuttaan pelkästään siksi, että hän on aloittanut suoratoistopalvelun käytön.

Ratkaisulla voi olla merkitystä miljoonille eurooppalaisille, jotka käyttävät esimerkiksi Netflix, Disney+, Max, Viaplay tai muita kuukausimaksullisia suoratoistopalveluja. Moni palvelu on tähän asti ilmoittanut, että peruuttamisoikeus päättyy heti, kun asiakas aloittaa katselun.

EU-tuomioistuin katsoi kuitenkin, että suoratoistopalvelu ei ole sama asia kuin yksittäisen elokuvan tai musiikkikappaleen ostaminen.

Kuluttajalla voi edelleen olla oikeus peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa.

Suoratoistopalvelu muuttuu jatkuvasti. Sinne lisätään uusia elokuvia ja sarjoja, vanhaa sisältöä poistuu, käyttöliittymä päivittyy ja käyttäjälle tarjotaan henkilökohtaisia suosituksia. Tuomioistuimen mukaan kyse on jatkuvasta palvelusta eikä pelkästä digitaalisen sisällön toimituksesta.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kuluttajalla voi edelleen olla oikeus peruuttaa tilaus 14 päivän kuluessa, vaikka palvelua olisi jo ehtinyt käyttää.

Jos esimerkiksi tilaa palvelun itselleen jonkun tietyn sarjan vuoksi, ja se poistuukin valikoimista ensimmäisen viikon aikana, voi palvelun peruuttaminen olla kuluttajan kannalta parempi ratkaisu.

Se ei kuitenkaan tarkoita ilmaista kokeilujaksoa. Jos palvelua on käytetty useita päiviä ennen peruuttamista, niin yrityksellä on oikeus periä maksu siltä ajalta, jonka asiakas on ollut palvelun käyttäjänä. Kuluttaja ei siis välttämättä saa koko tilausmaksua takaisin.

Kyseessä oli itävaltalainen suoratoistopalvelu

Ratkaisun taustalla oli itävaltalaisen Sky Österreich -suoratoistopalvelun ja kuluttajajärjestön välinen riita. EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu ohjaa jatkossa kaikkien jäsenmaiden tuomioistuimia vastaavissa tapauksissa.

Suoratoistopalvelun käyttöehdot kannattaa aina tarkistaa ennen tilausta. Lisäksi joidenkin alustojen ehdot voivat nyt muuttua tämän ratkaisun seurauksena.

Lähde: Euroopan unionin tuomioistuin, C-234/25

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.