Varo kavalaa huijausta – viesti väittää lähiomaisen joutuneen onnettomuuteen

Uutiset Toimittaja:

Suomessa on liikkeellä uudenlainen huijausviesti, jonka avulla rikolliset pyrkivät käyttämään hyväksi ihmisten huolta omista läheisistään. Asiasta varoittaa Länsi-Uudenmaan poliisilaitos.

Huijaus leviää tekstiviestien muodossa. Viesteissä ilmoitetaan vakavasta liikenneonnettomuudesta.

Huijarit kalastelevat henkilötietoja

Viestissä kerrotaan, että lähiomaisille on saatavilla lisätietoja linkin takaa avautuvalla verkkosivustolla. Todellisuudessa linkki johtaa tietojenkalastelusivustolle.

– Viesteissä saattaa esimerkiksi lukea, että kyseessä on tiedote vakavasta liikenneonnettomuudesta, josta saa lisätietoa avaamalla turvapostilinkin. Kyseessä on kuitenkin huijaus, varoittaa rikosylikonstaapeli Sanni Moilanen.

Kalastelusivuston tarkoituksena on kerätä ihmisten henkilö- ja pankkitietoja. Rikolliset aiheuttavat asianomistajille taloudellista vahinkoa hyödyntämällä tietoja luvattomia tilisiirtoja varten.

Poliisin mukaan huijausviesteissä saatetaan käyttää uskottavuuden lisäämiseksi myös viranomaisiin liittyviä tietoja. Tällaisia saattavat olla esimerkiksi kriisipäivystyksen aukioloaikojen ja muiden vastaavien yksityiskohtien lisääminen.

Viranomaiset eivät pyydä tällaisia tietoja.

Poliisi kehottaa suhtautumaan yllättäviin ja tunteisiin vetoaviin viesteihin erityisellä varovaisuudella riippumatta siitä, mihin vuorokaudenaikaan ne saapuvat.

– Älä anna henkilö-, pankki- tai tunnistautumistietojasi epäilyttävillä sivustoilla. Viranomaiset eivät pyydä tällaisia tietoja, Moilanen muistuttaa.

Tietojenkalasteluviesteissä kohdehenkilö pyritään tyypillisesti ohjaamaan sivustolle, joka muistuttaa esimerkiksi viranomaistoimijan todellista verkkosivustoa. Tavoitteena on saada henkilö syöttämään sivustolle esimerkiksi verkkopankki- tai luottokorttitietonsa.

Huijauksissa pyritään usein herättämään kiireen tunnetta. Huijausviestien sisältö kuitenkin vaihtelee ja huijauskeinot kehittyvät jatkuvasti.

Mikäli tietoja on ehtinyt jo syöttää huijaussivustolle, tulee yhteyttä ottaa välittömästi omaan pankkiin. Tämän jälkeen asiasta on syytä tehdä rikosilmoitus joko paikan päällä poliisiasemalla tai verkossa poliisin sivuilla.

Lähde: Poliisi

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.