Painettujen kirjojen myynti oli kasvussa Suomessa vuoden 2026 toisella neljänneksellä.
Kirjamyynnissä korostuivat jännitys, elämänkerrat ja runous, kertoo Kirjakauppaliitto.
Perinteet kunniaan
Mitä Suomi lukee -tilastojen mukaan kirjamyynti kehittyi positiivisesti toisen vuosineljänneksen aikana.
Tietokirjojen myynti kasvoi huhti-kesäkuussa 8 prosenttia, kaunokirjojen 6,6 prosenttia ja lasten- ja nuortenkirjojen 4,4 prosenttia.
Yleisen kirjallisuuden myynti kasvoi kokonaisuudessaan 4,4 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
– Erityisesti tietokirjojen myynnin kasvu ilahduttaa, sillä se oli pitkään laskussa. Se ja suomenkielisen kaunokirjallisuuden myynnin vahva kasvu antavat odottaa myös erinomaista syksyä kirjamyynnin kannalta, kertoo tiedotteessa Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.
Kärkisijoilla oli Olga Temonen.
Painettujen kotimaisten kirjojen myyntilastalle nousi muun muassa kesäkuussa kuolleen runoilija Eeva Kilven teoksia.
Listalta löytyvät muun muassa Kilven Perhonen ylittää tien sekä mietelmiä ja tuokiokuvia sisältävä Elämää kaikki päivät.
Myös Eino Leinon Tuoksut vanamon ja varjot veen – Valikoima runoja nousi painettujen kotimaisten kaunokirjojen listan kärkipäähän. Eino Leinon päivää vietetään heinäkuussa.
Tietokirjojen listoille nousi Kirjakauppaliiton mukaan useita elämänkertoja ja henkilötarinoita. Sekä äänikirjalistan että painettujen tietokirjojen kärkisijoilla oli Olga Temonen. Aika jonka sain.
Remu kirjalistoille
Samoille listoille nousivat myös Remu – Henry Aaltosen ihmeellinen elämä ja Nico Lingman – Sodassa ja rakkaudessa.
Pokkarilistan perusteella jännitys maistui suomalaisille kesäkaudella. Listalle nousivat yhdysvaltalaisen Freide McFaddenin teokset Kotiapulainen, Kotiapulaisen salaisuus ja Työkaveri.
Muita pokkarilistalle nousseita jännityskirjoja edustavat muun muassa Max Seeckin Petetetty, Reijo Mäen Tyynysotamies sekä Satu Rämön Raken ja Rósa & Björk.
Lasten ja nuorten painettujen kirjojen kärjessä olivat Rambon talli: Kateus vai ystävyys? sekä ReissuBroidit ja Suomen 7 ihmettä. Kirjailijat Venny Helén, Juho Flow sekä Satusetä tunnetaan kirjojensa lisäksi myös sosiaalisen median vaikutteina.
Tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin.
Mitä Suomi lukee -tilastot perustuvat kirjakauppojen myyntilukuihin kivijalka- ja verkkokaupoissa, lukuaikapalveluiden kuunnelluimpiin ja luetuimpiin kirjoihin sekä lehtipisteiden ja markettien myyntiin. Tilastot löytyvät Mitä Suomi lukee -verkkosivuilta.
Lähde: Kirjakauppaliitto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten kirja, kirjakauppa, Satu Rämö tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.