Amerikkalainen räppäri Kanye West aiheutti vuonna 2009 ikävän välikohtauksen MTV Video Music Awards -palkintogaalassa. Tähti nimittäin ryntäsi lavalle humalapäissään ja pilasi kantrilaulaja Taylor Swiftin kiitospuheen. Sittemmin räppäri pyysi julkisesti anteeksi öykkäröintiään.
Nyt 34-vuotiaan Kanyen uutisoitiin dominoineen Grammy-ehdokkuuksia, sillä tähdi on ehdolla peräti seitsemän Grammy-palkinnon saajaksi. Räppäri voitti ehdokkuuksia muun muuassa kategorioista Vuoden kappale, Vuoden rap-kappale ja Vuoden rap-albumi. Kanye on voittanut 14 Grammy-palkintoa uransa aikana.
Maailman 21-hittialbumillaan valloittanut brittiartisti Adele sai arvostetun ehdokkuuden kategoriassa Vuoden albumi. Soul-laulaja nimettiin myös ehdolle Rolling in the Deep -kappaleen myötä Vuoden kappale -palkinnon saajaksi. Adelen 21-albumi on ylivoimaisesti tämän vuoden myydyin levy, sillä se on myynyt kansainvälisesti yli 12 miljoonaa kappaletta.
Muita Grammy-ehdokkuuksia napanneita eturivin artisteja olivat muun muuassa Katy Perry Teenage Dream -hittialbumillaan sekä Bruno Mars kuudella ehdokkuudellaan. Myös supertähti Rihanna keräsi itselleen neljä ehdokkuutta ja Lady Gaga sai Born This Way -albuminsa myötä kaksi ehdokkuutta, Vuoden kappale ja Vuoden albumi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kanye West tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.