Pelkkä painoindeksi ei riitä luotettavaan lihavuuden arviointiin. Tämä ilmenee yli 844 000 ihmisen terveystietoihin perustuvasta kansainvälisestä tutkimuksesta.
Suomessa puhutaan painoindeksistä ja pituuskäyristä jo syntymän jälkeen. Kehitystä seurataan tarkasti koko koulutaipaleen ajan.
Painoindeksi yksin ei riitä
Vielä korkeakoulussa voi saada opastusta terveyteen, mutta sen jälkeen seuranta hiljenee. Kaikilla työpaikoilla ei ole pakollisia terveystarkastuksia.
Tutkijoiden mukaan nykyiset arviointimenetelmät voivat johtaa siihen, ettö lihavuutta ei tunnisteta tai sitten se luokitellaan väärin. Tämä luonnollisestikin voi osaltaan vaikuttaa siihen, millaista hoitoa potilaille tarjotaan.
Arvostetussa Nature-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 844 108 aikuisen terveystietoja Kiinasta, Britanniasta, Yhdysvalloista ja Espanjasta. Painoindeksi eli BMI lasketaan jakamalla henkilön paino kilogrammoina pituuden neliöllä metreinä.
Sitä käytetään yleisesti ylipainon ja lihavuuden arvioinnissa. Mittari ei kerro suoraan kehon rasvakudoksen määrästä, sen jakautumisesta tai vaikutuksista terveyteen tarkasti mitään.
Jopa 3,1 prosenttia luokiteltiin lihaviksi virheellisesti.
Tutkimuksessa havaittiin, että pelkkään painoindeksiin perustuva arviointi jätti tunnistamatta lihavuuteen viittaavan rasvakudoksen määrän jopa 8,6 prosentilla osallistujista. Toisaalta jopa 3,1 prosenttia luokiteltiin lihaviksi virheellisesti.
Virheitä voitiin vähentää täydentämällä painoindeksiä vyötärönympäryksen ja vyötärönympäryksen ja pituuden suhteen mittauksilla.
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös vuonna 2025 esitettyä uutta lihavuuden määritelmää, jossa erotetaan toisistaan kliininen ja prekliininen lihavuus. Kliinisellä lihavuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa liiallinen rasvakudos on jo yhteydessä elinten toiminnan häiriöihin tai vaikeuttaa jokapäiväistä toimintakykyä.
Prekliinisessä lihavuudessa rasvakudoksen määrä on lisääntynyt ja terveysriskit voivat olla koholla, mutta elimistön toiminnassa ei ole vielä todettu vastaavia häiriöitä.
Kliininen lihavuus yhteydessä kuolemanriskiin
Tutkimuksen perusteella kliinisen lihavuuden osuus kaikista lihavuustapauksista vaihteli 23 ja 31 prosentin välillä. Sen esiintyvyys koko tutkimusväestössä oli 5,6–10,9 prosenttia. Näiden kahden ryhmän terveysennusteissa havaittiin merkittäviä eroja.
Kliininen lihavuus oli yhteydessä huomattavasti suurentuneeseen kuolemanriskiin, kun taas prekliiniseen lihavuuteen liittyvä riskin kasvu oli selvästi maltillisempaa.
Noin 77–91 prosentilla henkilöistä, joilla todettiin lähtötilanteessa prekliininen lihavuus, ei kuitenkaan siirtynyt kliinisen lihavuuden luokkaan kymmenen vuoden seurannan aikana.
Tutkimuksen vanhempi kirjoittaja, King’s College London -yliopiston professori Francesco Rubinon mukaan painoindeksi ei yksin kerro, onko ihminen jo sairastunut vai vasta suurentuneessa sairastumisriskissä.
Hoidon tarve ja voimakkuus tulisi arvioida yksilöllisesti.
Tämä voi altistaa potilaita sekä riittämättömälle hoidolle että tarpeettomille hoitotoimenpiteille. Hoidon tarve ja voimakkuus tulisi arvioida yksilöllisesti.
Lihavuuden diagnostiikassa olisi tärkeää arvioida painon lisäksi rasvakudoksen jakautumista, elimistön toimintaa ja potilaan todellista sairastumisriskiä.
Suomessakin painoindeksiä käytetään yleisesti painonhallinnan ja lihavuuden arvioinnin apuvälineenä.
Lähde: Nature
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten laihduttaminen, ylipaino, ylipaino mies tai laajemmin samasta aihealueesta Terveys -osioistamme.
