Englantilainen näyttelijäkaunotar Amy Childs lienee suomalaisille vielä varsin tuntematon tuttavuus, mutta Britanniassa hän on noussut seuratuksi tähdeksi Glamourelämää Essexissä ja Big Brother -realitysarjojen tähtenä. Äskettäin hänet kiinnitettiin myös Ultimo-merkin alusvaatemalliksi.
Amy Childs on kuvattu myös viime aikoina useasti Britannian yöelämässä julkkisystäviensä kanssa. Tällä kertaa Amy on kuitenkin riisunut rahasta, sillä hänet on kiinnitetty Ultimo-alusvaatemerkin uuden malliston mainoskasvoksi. Mallisto on tulossa myyntiin ainoastaan Target-ketjun myymälöissä.
Kuva: Ultimo
Kuva: Ultimo
20-vuotias Amy Childs tunnetaan Britanniassa erityisesti The Only Way Is Essex -sarjan näyttelijänä. Viime vuoden lokakuussa alkanut saippuasarja on saanut suuren suosion ja tehnyt tähdistään seurattuja julkkiksia. Sarjan kolmas tuotantokausi alkoi syyskuussa 2011. Realitytähden väitettiin äskettäin seurustelevan poplaulaja Peter Andren kanssa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Amy Childs tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.