Paris Hiltonille satelee porttikieltoja juhliin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkiuralle siirtynyt Paris Hilton ei ole enää aivan kuuminta hottia Hollywoodin seurapiireissä. Nyt hänelle on jo kolmannen kerran asetettu eräänlainen kevyt porttikielto juhliin, joihin häntä ei haluta mukaan. Los Angelesissa järjestettävän viikon mittaisen Esquire Show House -juhlan järjestäjät ovat ilmoittanut Hiltonille, etteivät he halua ”hänen kaltaisiaan” paikalle.

House of Wax -elokuvassakin nähty Hilton on saanut kuulla saman viestin jo kaksi kertaa aiemmin kuukauden sisällä. Vain pari viikkoa sitten Parisia ei päästetty sisään Gramercy Park -hotellin julkkisbileisiin. Juhlien isäntä oli ilmoittanut turvamiehille, ettei Parisia saa päästää sisään. Hänen mukaansa ”Paris Hilton ja hänen kaltaisensa eivät ole tervetulleita”.

Kuukauden sisällä Parisin sisäänpääsy on evätty myös maineikkaalla Bungalow 8 -klubilla New Yorkissa.