Adele salasi raskautensa hyvin – lapsi syntyy kahden kuukauden sisällä?

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Laulaja Adele on ollut viime aikoina otsikoissa elämäkertansa merkeissä. Marc Shapiron kirjoittama kohukirja paljastaa soul-tähden kärsineen elämänsä aikana vaikeista perhesuhteista, seurusteluongelmista ja alkoholismista. Laulajatähti itse ei ole antanut siunaustaan elämäkerralleen.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Äskettäin neitokainen kohautti viihdemaailmaa kertomalla raskaudestaan. Nyt 24-vuotiaan tähden kerrotaan synnyttävän esikoislapsensa aikaisemmin kuin uskottiinkaan. Lähteiden mukaan Adelen laskettu aika olisi jo syyskuussa, eli laululintusen vauva syntyisi jo kahden kuukauden sisällä.

Daily Mail -sivuston lähteiden mukaan neitokainen olisi jo pidemmän aikaa varonut rehkimästä liikaa vauvan vuoksi. Dieetillä ollut tähti lopetti laihdutuskuurin muutamia kuukausia sitten. Väitteiden puolesta puhuu myös se, että soul-diiva on vältellyt julkisia esiintymisiä jo pitkään. Adele ei ole kommentoinut itse huhuja sanallakaan raskausilmoituksensa jälkeen.

Adele on seurustellut 36-vuotiaan Simon Koneckin kanssa viime kesästä lähtien. Taannoin soultähti paljasti People-lehdelle haluavansa kovasti tulla äidiksi ja haaveilevansa kolmesta pojasta ennen kolmeakymmentä ikävuottaan. Helmikuussa Adele teki näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. Neitokainen voitti peräti kuusi Grammy-palkintoa, joista yksi oli Vuoden Albumi. Heti Grammy-gaalan jälkeen laulajatar ilmoitti jäävänsä useita vuosia kestävälle tauolle keskittyäkseen täysillä parisuhteeseensa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.