Lindsay Lohan pääsee vapaaksi?

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Laulaja-näyttelijä Lindsay Lohan on viettänyt viime kuukaudet tiiviisti Utahissa sijaitsevalla vieroitusklinikalla. Tällä kertaa hän on pysynyt ainakin vielä tähän saakka hoidossa ohjelman mukaisesti, ja voi päästä ulos jopa aiottua aikaisemmin.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Lohania on hoidettu heinäkuusta saakka Cirque Lodge -klinikalla, jonne hän joutui syyllistyttyään kahteen rattijuopumukseen ja kokaiinin hallussapitoon aiemmin tänä vuonna. New York Daily News -lehden mukaan näyttelijä voi päästä hoidosta odotettua aiemmin – jopa jo tällä viikolla.

Elokuun loppupuolella käydyssä oikeudenkäynnissä Lindsay Lohan tuomittiin vain yhden päivän vankeustuomioon, vaikka hänelle povattiin jopa puolen vuoden kakkua. Syynä lievään vankilatuomioon oli Lindsayn hallusta löydetyn kokaiinin pieni määrä. Vankilan lisäksi hänet tosin määrättiin kolmeksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.