Coldplay -levy jo netissä

Viihdeuutiset · Stara.fi





Coldplay -yhtyeen uusi levy X&Y on vuotanut nettijakeluun hieman yli viikon ennen sen virallista julkaisupäivää. Kauan odotettu albumi löytyi ensimmäisen kerran vertaisverkoista tämän viikon maanantaina, eli reilu viikko ennen sen julkaisua.

Yhtye ei itse ole ihmeissään moisesta vuodosta, onhan nykyisin ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että albumit päätyvät nettijakeluun ennen niiden julkaisua. Itse asiassa kundit ihmettelivät, että levy päätyi sinne näinkin myöhään.

– On ihme, ettei se levinnyt nettiin jo aiemmin, koska levy on julkaistu jo aiemmin Japanissa ja bändin kotisivuillakin levyä on soitettu, yhtyeen lähipiiristä todetaan.