Lady Gaga peppu pystyssä bikineissä – miehillä riitti silmänruokaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga on ollut viime viikkoina aktiivisesti esillä monistakin syistä. Lihavuuskohu alkaa olla jo menneen talven lumia, mutta viime viikolla laulajatähti joutui ongelmiin rahankeräyksen johdosta, koska rahoja ei koskaan lahjoitettu.

Parhaillaan 26-vuotias Gaga on kiertueella Brasiliassa, mutta keikkapäivien väliin mahtuu toki myös vapaa-aikaa. Pari päivää sitten poppari kuvattiin yläosattomissa hotellihuoneensa parvekkeella, mutta nyt hän on esitellyt bikinivartaloaan hotellin uima-altaalla.

Lady Gagan suunnittelemia rannekoruja myytiin sillä verukkeella, että tuotto menisi kokonaisuudessaan Japanin maanjäristyksen uhreille. Osa tuotoista kuitenkin meni ”muihin kuluihin”. Tuomioistuin määräsi Lady Gagan ja seitsemän muuta vastaajaa maksamaan jättisummia hyväntekeväisyyteen. Lady Gagan osuus korvaussummasta on 107.500 dollaria, jonka hän joutuu maksamaan tsunamin uhreja auttavalle järjestölle.