Backstreet Boys -tähti Nick Carterin pikkuveli Aaron Carter nousi 2000-luvulla varhaisteininä poptähdeksi. Suomalaisen Tik Tak -yhtyeen kanssa Yhdysvalloissa kiertänyt nuorukainen on sittemmin varttunut aikuiseksi mieheksi, jolla on ollut yksityiselämän ongelmia muun muassa huumausaineiden kanssa.
Nyt 25-vuotias komistus on julkaissut itsestään paidattomia otoksia Instagram-palvelussa. Uutta albumia paraikaa valmisteleva Aaron Carter nähdään kuvissa ilman paitaa, jolloin katsojan huomio kääntynee hänen hyvinmuodostuneisiin vatsalihaksiinsa.
Viime vuoden alussa Carterien julkkisperhettä kohtasi suuri suru, kun Aaron Carterin Leslie-sisko menehtyi äkillisesti. 25-vuotiaana kuolleen neitokaisen perhe ei paljastanut kuolinsyytä julkisuudessa. Leslie Carter kokeili aikoinaan myös siipiään musiikkimaailmassa, ja hänen Like Wow! -kappaleensa pääsi Shrek-animaatioelokuvan musiikkialbumille.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Aaron Carter tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.