Espanjan entinen pääministeri aiheutti kohun jalkapallon MM-kisoissa: ”Ranska pelaa ilman ranskalaisia!”
Uutiset 23.5.2026, 7:04 Mykistävä näky merellä: Pimeässä hohtavat madot nousivat pintaan Kaliforniassa päästiin taannoin seuraamaan hämmästyttävää ilmiötä. Meren pinnalla nähtiin pimeässä
Koti & Asuminen 20.5.2026, 15:04 Koiranomistajille muistutus – kiinnipitoaika päättyy vasta 20. elokuuta Luonnon eläimillä on lisääntymisaika keväisin. Monillä nisäkkäillä on tähän aikaan
Viihdeuutiset 17.5.2026, 10:04 Tutkimus selvittää suomalaisten suhtautumista ötököihin Hyönteiset herättävät ihmisissä erilaisia tunteita. Vaikka suhtautuminen ötököihin ei ole
Uutiset 9.5.2026, 10:30 Suomalaiset innostuivat postittamaan punkkeja Turun yliopisto käynnisti tänä keväänä Punkkipankki-hankkeen. Siinä kansalaisia kannustettiin lähettämään
Uutiset 7.5.2026, 14:53 Huolestuttava vieraslaji havaittiin Suomessa – havainto Raumalla Rauman satamassa on tehty huolta herättävä havainto. Rannikolle on levinnyt
Terveys 21.4.2026, 16:44 Punkkikausi alkoi – näin suojaudut vaaralta Punkit ovat olleet varhaisen kevään seurauksena liikkeellä jo erityisen aikaisin.
Digi 17.4.2026, 17:40 Harrastatko kuvaamista droonilla? Muista nyt nämä asiat Huhtikuun aikana runsaasti otsikoissa olleita drooneja käytetään monenlaisiin tarkoituksiin. Kameroilla
Uutiset 14.4.2026, 18:04 Säteilyturvakeskus: Tshernobylin jäljet näkyvät yhä Suomessa Tshernobylin ydinvoimalassa tapahtuneesta onnettomuudesta tulee kuluneeksi huhtikuussa 40 vuotta. Nykyisen
Uutiset 24.3.2026, 23:03 Suomesta löytyi uusi laji: ”Talousmetsien monimuotoisuudella tärkeä rooli” Suomen luonnosta löytyy aika ajoin uusia lajeja. Nyt sellainen on
Matkailu 22.3.2026, 22:40 Uusi lintulaji löytyi Japanista – elänyt miljoonia vuosia eristyksessä Japanissa on tunnistettu uusi lintulaji, joka on pysynyt tutkijoilta piilossa
Uutiset 17.3.2026, 6:00 Maakotkan pesän löytämisestä maksetaan nyt rahapalkkio Luonnossa liikkuvien kannattaa olla nyt tarkkana. Maakotkan pesän löytäminen voi
Uutiset 25.2.2026, 22:15 Saimaannorpille kolattu ennätysmäärä apukinoksia Saimaannorppia autettiin jälleen tänä talvena eri puolilla Saimaata. Norpille valmistettiin
Uutiset 23.1.2026, 5:19 Harrastaja löysi 60 vuotta sitten kadonneen kasvilajin Australiassa pitkään sukupuuttoon kuolleeksi luultu kasvilaji on löytynyt uudelleen. Kasvi
Uutiset 21.1.2026, 9:06 Saimaannorpille tehdään jälleen apukinoksia – vapaaehtoisia yli 300 Saimaannorppia autetaan jälleen eri puolilla Saimaata. Norpille tehdään apukinoksia Metsähallituksen
Viihdeuutiset 5.1.2026, 8:25 Harvinainen vaaleanpunainen vesinokkaeläin videolle Kalastaja Cody Stylianou tuli todistaneeksi yllättävää näkyä Australian Victoriassa. Vedessä
Viihdeuutiset 21.12.2025, 10:09 Turun yliopiston tutkijat löysivät uusi lajeja – joukossa valtava hämähäkki Turun yliopiston biodiversiteettitutkijat nimesivät kuluneen vuotena yhteensä kaksi tieteelle uutta