Stara Scouter

Autot

Scouter voitti innovaatiokilpailun – mullistaa sähköisen liikenteen?

Tampereen kaupunki käynnisti marraskuussa 2015 innovaatiokilpailun, jossa haettiin ideoita sähköisen liikenteen edistämiseen. Kilpailun voittajaksi selviytyi kaksi uutta sähköistä kulkuneuvoa, joista toinen oli Scouter.

– Scouter-ajoneuvolla järjestetään myöhemmin kesällä koeajopäivä valittavan kohderyhmän kanssa, kertoo projektipäällikkö Elli Kotakorpi Tampereen kaupungilta.

Scouter on Tampereella kehitetty äänetön sähköinen kevytkulkuneuvo, jota voi hyödyntää monessa kaupungin toiminnassa, henkilökuljetuksista logistiikkaan. Valinnassa painotettiin innovatiivisuuden lisäksi erityisesti ehdotusten potentiaalia vähentää polttomoottoreilla toimivaa henkilöautoliikennettä.

Ehdotukset arvioi asiantuntijaraati, jossa on mukana Tampereen kaupungin ja Tekesin edustajia. Innovaatiokilpailu on osa Tekesin rahoittamaa Sähköisen liikenteen ratkaisut – Tampere näyttää suuntaa -projektia. Tampereen kaupunki on laatinut vuonna 2014 sähköisen liikenteen toimenpidesuunnitelman, jonka tavoitteena on tehdä Tampereesta sähköisen liikenteen edelläkävijä vuoteen 2025 mennessä.

– Monet kaupungit on suunniteltu autojen ehdoilla vaikka kaupunkien pitäisi olla ihmisiä varten. Tulevaisuuden viihtyisässä, hiilineutraalissa kaupungissa kävelijöiden lisäksi kaduilla rullaavat Scouterit, polkupyörät ja sähköpotkulaudat joukkoliikenteen kanssa sulavasti rinnakkain, kommentoi Rideascoutin Petri Pitkänen.

Scouterilla voi liikkua joko polkemalla tai sähkömoottorin avustuksella. Ajoneuvon osallistavan tuotekehittelyn prosessiin ovat osallistuneet lukuisat taustavaikuttajat eri aloilta.

Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara
StaraTV Viihdeuutiset

StaraTV: Scouter on uudenlainen päästötön kevytajoneuvo

Tänään esiteltiin suomalaisen kehittelytyön tuloksena uusi ympäristöä säästävä innovaatio, eli polttomoottoriton ja äänetön Scouter. Kyseessä on sähköavusteinen kevytajoneuvo, jolla voi liikkua joko polkemalla tai sähköllä ladattujen akkujen avustamana.

Stara sai kunnian tutustua Scouteriin ensimmäisenä mediana Suomessa. Scouterin leveys on hieman polkupyörän ohjaustankoa leveämpi, tasan metrin ja pituus noin kaksi metriä. Istuinpenkit ovat rinnakkain ja kevytajoneuvon maksiminopeus moottorilla on 25 km/h. Korin voi jokainen suunnitella itse tai valita sopivan Scouterin valikoimasta.

Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara

Erityisesti kaupunkiolosuhteisiin kehitetty Scouter tekee keskusta-alueista pakokaasuttomia ja pölyttömiä. Lisäksi se vähentää meluhaittoja. Kulkuneuvon ajamiseen ei tarvita ajokorttia eikä erillistä vakuutusta, sillä se kuuluu polkupyörän tavoin kotivakuutuksen piiriin.

– Nuoret hankkivat yhä vähemmän ajokortteja, 75 prosenttia suomalaisten päivittäisistä ajomatkoista on alle 10 kilometrin mittaisia ja kaupunkien strategioihin kuuluu päästöjen vähentäminen. Tässä on ratkaisu tähän kaikkeen, Rideascoutin Petri Pitkänen kertoo.

Liikennepolitiikkaan perehtynyt kansanedustaja, eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan jäsen Olli-Poika Parviainen on tyytyväinen tämänsuuntaisesta kehityksestä.

– Meidän kannattaa ilman muuta tukea sellaista kehitystä, joka vähentää liikenteen päästöjä, lisää liikkumisen iloa ja esimerkiksi kaupunkikeskustojen viihtyisyyttä. Scouter vaikuttaa lupaavalta tavalta yhdistää kaupunkien viihtyisyyden lisääminen, ympäristöystävällisyys ja terveyden edistäminen liikkumaan kannustamalla.

Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara
Scouter, Kuva: Stara