Tänä vuonna 20-vuotispäiviään juhliva Klamydia suuntaa juhlakiertueensa toiselle osuudelle 6. kesäkuuta Vaasasta. Juhlaturneepäättyy 16. elokuuta Kouvolaan.
Kiertueen ensimmäinen osuus sisälsi 25 keikkaa, joista suurin osa oli lähes loppuunmyytyjä. Toinen erä tahkotaan kesäkuukausina 24 keikan kiertueena klubeilla ja festareilla.
- Kevään kiertueella vapun keikkojen tienoilla iski bändiin todella ärhäkkä vatsatauti ja tavaraa tuli molemmista päistä. Kuopiossa alkoi itsellä varsinainen tyhjennyskuuri, ja vielä kaiken muun kivan lisäksi illan mittaan kuumemittarin elohopea pamahti yli 38 asteen, yhtyeen keulahahmo Vesku kertoi.
- Horjuin lavalle miltei pää kainalossa, mutta hommat hoidettiin. Piti seistä lavalla tietyssä asennossa, ja huutaa vähän hiljempaa, ettei tullut kaikenlaista mukavaa sieltä sun täältä. Olen joskus aatellutkin, että miten laulajana homma hoidetaan ruikkutaudissa. Tulihan tuokin nyt sitten koettua.
Klamydia kiertää kesällä seuraavasti:
6.6. VAASA Yritystilaisuus
7.6. POLVIJÄRVI Eastrock Bikemeet
20.6. KALAJOKI Kalajoen juhannus
21.6. JÄMSÄ Himosfestival
27.6. KEMI Corner-Inn
28.6. RAAHE Raahe Festival
3.7. KAJAANI Kainuun Prikaati
4.7. ROVANIEMI Simerock
5.7. LAPUA Välipuistorock
9.7. VANTAA Tulisuudelma
10.7. TAMPERE Saha
11.7. LAHTI Lahden yöt
12.07. EURA Sieravuori
18.7. JUVA Puustock
19.7. HÄMEENLINNA Wanaja festival
19.7. VAASA Rockperry
25.7. SEINÄJOKI Vauhtiajot
26.7. KUOPIO Kuopiorock
01.8. KOKKOLA Kokkolarock festival
02.8. HÄMEENKYRÖ Hämyvestarit
08.8. JYVÄSKYLÄ Jyväskylärock festival
09.8. SALO Vrock
15.8. PORVOO Runebarfest
16.8. KOUVOLA Summer Of Rock
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää
Viime sunnuntaina maailman suurimman urheilutapahtuman, Super Bowlin, yhteydessä nähtiin myös jo etukäteen kohuttu H&M-yhtiön alusvaatemainos. Mainoksen tähtenä komeili jalkapallotähti David Beckham, jolla oli jalassaan vain pienet alushousut. » Lue lisää
Poptähti-näyttelijä Miley Cyrus on tullut tunnetuksi rohkeilla kuvillaan, joita hän on itsekin julkaissut verkossa jo vuosien ajan. Hannah Montana -sarjan lapsitähtenä miljoonien tyttöjen idoliksi noussut lahjakkuus on myöntänyt olevansa huono roolimalli. » Lue lisää