Vuoden eläimellisin versio Adelen hitistä – tältä se kuulostaa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Jättisuosion saavuttanut ja viime vuoden myydyimmällä levyllä ollut Adelen Rolling in the Deep -kappale on päätynyt lukuisten cover-versioiden kohteeksi. Upeiden ja vähän vähemmän upeiden versioiden rinnalle on nyt ilmestynyt erittäin eläimellinen Rolling in the Deep -versio.

Pawdele on nimittäin julkaissut kappaletta humoristisesti coveroivan videon YouTube-sivustolla. Digging in the Deep -nimen saaneen version kaikki laulu-osuudet ovat koirien esittämiä. Mistään varsinaisesta laulu-esityksestä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan eläimet haukkuvat ja ulisevat kaikki kohdat, jossa alkuperäisessä kappaleessa lauletaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Hauskan version musiikkivideon tekemiseen on myös käytetty paljon aikaa ja vaivaa. Koiraversion video myötäileekin laulajattaren Rolling in the Deep -musiikkivideota tyyliltään ja kohtauksiltaan. Esimerkiksi kun Adelen musiikkivideossa laulajatar istuu tuolilla ja laulaa menestyshittiään, Digging in the Deep -versiossa tuolilla istuu luonnollisestikin koira.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.