Uskomaton lakimuutos: ”Basisti saa ajaa keikkabussia, kaveri ei saa”

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Hallituksen ja eduskunnan toimintaa on saatu ihmetellä jo vuosien ajan, ja tulokset ovat kuukausi kuukaudelta menneet enemmän holhouksen suuntaan. Kansalaisten ällistys jatkuvista uusista määräyksistä ja kielloista käy hyvin ilmi erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Viime viikkoina on äimistelty erityisesti vuodenvaihteessa voimaan tulevia uusia alkoholimainonnan säädöksiä, joiden johdosta esimerkiksi Koff joutuu poistamaan suuren oluttölkkinsä moottoritien varrelta ja muuttamaan Helsingissä jo vuosikymmeniä kulkeneiden Koff-hevosvankkureiden ulkoasua ja jopa nimeä. Lisäksi ravintoloiden tulisi tehdä Facebookissa rajoituksia, jotka ovat teknisesti mahdottomia toteuttaa, kuten esimerkiksi tykkää-napin poistaminen fanisivuiltaan.

10. syyskuuta kaikkia raskaan liikenteen ammattikuljettajia laajentui koskemaan EU-direktiiviin perustuva laki, joka on niin huonosti valmisteltu, että se on vaikeaselkoinen jopa poliiseille – saati ammattikuljettajille ja tavallisille kansalaisille. Musiikkipiireissä on nyt kiinitetty erityishuomiota varsinkin bändien keikkabussien kuljettajiin kohdistuviin uusiin määräyksiin.

Lain mukaan keikkabussin kuljettaja tarvitsee ammattipätevyyden, mikäli hänet on pestattu vain kuljettamaan bussia. Näin ollen yhtyeen ystävät ja tuttavat eivät saa kuljettaa bussia, ellei heillä ole ammattikuljettajan pätevyyttä. Sen sijaan yhtyeen teknikot ja jäsenet, kuten esimerkiksi basisti tai rumpali, saavat kuljettaa keikkabussia ilman ammattipätevyyttä.

Linja-autoa saa sen sijaan kuljettaa ilman ammattipätevyyttä vain, jos kaikki kyydissä asuvat samassa taloudessa ja jos linja-auton omistaa joku mukana olevista. Kaikissa tapauksissa kuljettajalta vaaditaan luonnollisesti asianmukainen ajokortti.

Asiasta tänään uutisoinut Aamulehti kertoi, että myös poliisit tarvitsevat lunttilappua ottaakseen tapauskohtaisesti selvää kryptisestä laista. Poliisi kertoo lain vaikutuksesta tarkemmin verkkosivuillaan. Suomessa on perinteisesti tulkittu EU-direktiivejä niin pilkuntarkasti, että niiden perusteella säädetyt lait ovat aiheuttaneet hyötyjen sijaan pääasiassa ongelmia kansalaisille.

Kokoomushallituksen aikaansaamat erikoiset holhouslait eivät Suomesta lopu vielä tähän, sillä ensi vuonna Suomi palaa sujuvasti 1980-luvulle ja kylmän sodan aikakaudelle, kun kansalaiset joutuvat raportoimaan kaikki EU:n tullialueen ulkopuolelta tilaamansa lehdet viranomaisten rekisteriin. Näin käy mikäli eduskunta hyväksyy lain. Samalla Suomeen muodostuu uusi rekisteri, joka seuraa tarkasti mitä ja millaisia lehtiä kukin kansalainen ulkomailta tilaa. Laki on parhaillaan valmistelussa.