
Eppu Normaali esiintyy Tampereella, Ratinan stadionilla, 14. elokuuta. Konsertin 25.000 lippua myytiin loppuun vain kolmessa päivässä. Nyt järjestäjät ovat kuitenkin saaneet viranomaisten kanssa täsmennettyä stadionin paikkamäärää niin, että alueelle saadaan yhteensä 3.000 lisäpaikkaa. Liput tulevat myyntiin Lippupalvelussa torstaina 1.4.2004, kello 9.00.
– Saimme yleisöltä valtavasti toiveita lisäpaikkojen järjestämisestä, ja onkin hienoa, että onnistuimme toteuttamaan nämä toiveet. Yleisö on toivonut myös toista keikkapäivää, mutta tällä erää tulemme kuitenkin järjestämään vain yhden konsertin, kertoo Riki Huhtala Production Factory Finland Oy:stä.
Ratinan konsertissa nähdään Eppu Normaalin lisäksi myös Kolmas Nainen. Konsertin juontaa Krisse Salminen. Tampereen konsertin lisäksi Eppu Normaali esiintyy ensi kesänä myös Oulussa. Suomirockin dinosaurus nousee Oulun Pesäpallostadionin lavalle 5. kesäkuuta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.