Gimmel hajoaa syksyllä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet


Suomen ensimmäinen Popstars-yhtye Gimmel on kertonut hajoavansa syksyllä. Bändi on silloin ollut kasassa noin kaksi vuotta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Ilta-Sanomien mukaan yhtyeen hajoaminen sai alkusysäyksen kun Susanna ilmoitti viime vuonna olevansa valmis lopettamaan. Tämän jälkeen yhtye päätti yksimielisesti, että Gimmelin ura loppuu ensi lokakuussa.

Ennen lopettamista tytöt nähdään vielä jäähyväiskiertueella ja yhtye julkaisee myös kolmannen albuminsa Jääyväisiä ja kyyneleitä.

Jenni jatkaa musiikin parissa, mahdollisesti soolouralla ja Ushma suuntaa koulun penkille opiskelemaan näyttelijäksi. Suski puolestaan jättää viihdemaailman taakseen.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.