The Game sai kenkää – mies ammuttiin

Viihdeuutiset · Stara.fi


Yhdysvaltain tuorein hiphop-megatähti The Game saa lähteä G-Unit ryhmästä, kertoi 50 Cent maanantai-iltana suorassa radiolähetyksessä. Heti tämän jälkeen radioaseman aulassa ammuskeltiin.

Newyorkilaisen Hot 97 -radioaseman haastattelussa 50 Cent kertoi, että The Game oli muuttunut palattuaan takaisin Amerikkaan ja samalla hänen biisintekotaitonsa oli ruostunut. Siksi hän on saanut kenkää G-Unit-ryhmästä.

The Game oli ollut saman aseman haastattelussa aiemmin päivällä, ja joudenkin tietojen mukaan hän olisi yrittänyt päästä sisään studioon myös 50 Centin haastattelun aikana. Pian tämän jälkeen kuultiin laukaus, jonka ampui mahdollisesti The Gamen ”possen” jäsen.

Ampumisen yhteyttä 50 Centin julkistamaan uutiseen ei ole vahvistettu, eikä ketään ole vielä pidätetty. Ampuja on siis vielä vapaana. Ammuttu mies on sairaalahoidossa ja hänen tilansa on vakaa. Mies kotoisin Comptonista, Kaliforniasta, eli The Gamen kotikaupungista, kertoi poliisi.

Saman radioaseman tiloissa on ammuskeltu aiemminkin. Vuonna 2001 r&b-tähti Lil’ Kim joutui ampumavälikohtaukseen. Tuon ampumisen oikeusjuttu alkaa tällä viikolla. Aikamoisia sattumia.

Uusimmat