The Disco Boys : For You

Singlet · Stara.fi

Bruce Springsteenin kappale on saanut uuden asun The Disco Boysin käsittelyssä. Mukana feattaavat myös Manfred Mann’s Earth Band. Kyseessä on perushalpis, joka on tehty rockversion päälle hieman uudempia dancesoundeja lisäten.

Taustan piano- ja bassokuviot toimivat hyvin, mutta muuten biisi on keskinkertaista kauraa. Siinä ei ole ainakaan yhtään hittipotkua. Bruce Springsteenin tuotannosta on muutenkin vaikea, ellei lähes mahdoton, saada aikaan toimivia tanssiversioita. Tässä on kuitenkin jonkinlaista yritystä.

Dj-käyttöön sinkulla on useampikin miksaus, mutta niistäkään ei oikein löydy tanssilattialle sopivia versioita. Kappaleeen parasta antia on sen ensimmäinen suvaintovaihe, kun biisin melodia päästetään ensimmäisen kerran valloilleen.

Pisteet 2/5