Melanie C : Beautiful Intensions

Albumit · Stara.fi

Spice Girlsin jälkeen kovia kokenut Melanie ”Sporty Spice” Chrisholm on joutunut vastatuuleen myös uuden albuminsa suhteen. Hän sai levy-yhtiöltään kenkää ja päätti julkaista levynsä itse. Sitten levy vuoti internetiin ja soppa oli keitetty. Virallisesti Beautiful Intensions -levy julkaistaan vasta nyt.

Levy alkaa raikkaalla pop-rockilla levyn nimikkokappaleessa, joka on heti potentiaalista hittikamaa. Kappale rullaa hyvin eteenpäin ja Mel C:n vokaalit saavat vauhdillaan hyvälle tuulelle. Raikasta ja energistä siis. Tyylillisesti jossain Avril Lavignen maisemissa. Hieno alku levylle!

Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Next Best Superstar jatkaa samalla linjalla. Hieno biisi, jonka kertosäe jää soimaan ensikuulemalta. Nyt myös stemmat kuulostavat enemmän rockilta, niin kuin koko levykin. Mel C on siis päässyt kokonaan eroon konepop-tyylistään, joka oli vielä edellisellä platalla vahvasti esillä.

Levyn tyyli vaihtelee hieman albumin sisällä, kuten asiaan kuuluu. Välillä lähennnellään jo countrya, mutta pian palataan taas Eurooppalaisen rockin pariin. You Will See ja Little Piece of Me ovat myös levyn valopilkkuja. Näiden lisäksi levyllä on lukuisia mahdollisia hittibiisejä. Albumi ansaitsee täydet viisi pistettä.

Melanie C todella yllätti skeptisen arvostelijan. Tässähän on oikeasti todella toimiva ja hyvältä kuulostava pop-levy! Levyn on tuottanut aiemmin mm. Manic Street Preachersia tuottanut Greg Haver. Levy-yhtiö taisi tehdä virhearvioinnin, kun näytti Melanielle ovea…

Pisteet 5/5