Kelly Osbourne : Sleeping In The Nothing

Albumit · Stara.fi

Kelly Osbournen ensimmäinen albumi soi jonkin verran maailmalla, ja siltä lohkaistiin pari hitinpoikastakin. Nyt Kellyn soundi on muuttunut dramaattisesti. Muutoksen takana on uuden Sleeping In The Nothing -levyn tuottanut 4 Non Blondes -yhtyeen ex-jäsen, tuottaja Linda Perry.

Kellyn soundi on muuttunut kakkoslevyllä aiempaa enemmän ”eurooppalaiseksi” ja lyriikoiden aiheet aiempaa synkemmiksi.

Soundimaailmaltaan levy yllätti Stara.fi:n toimituksen täysin. Raskaampi pop/rock on nyt muuttunut selvästi 80-luvun dancepopiksi. Jotain osviittaa uudesta tyylistä kertoo se, että esikuvina ovat olleet mm. Depeche Mode ja Pet Shop Boys. Myös melodiat ovat edellistä levyä koukuttavammat. Kellyn itsensä mukaan tyyli muuttui ”puolivahingossa”.

Tuottaja Perry on tehnyt aiemmin yhteistyötä lukuisten tunnettujen starojen kanssa. Hänen työstämiään levyjä ovat julkaisseet mm. Christina Aguilera, Gwen Stefani ja Pink. Toki levylle on antanut oman osansa myös Kelly itse. Kellyn halusta biisien aihepiirit ovat aiempaa synkemmillä vesillä, vaikka soundit ovatkin iloisen positiivisia. Kontrasti on melkoinen.

Ensimmäinen single One World on selvää hittikauraa. Hieno kasaribiisi vetävillä melodioilla. Redlight on hieman rokkaavampi biisi. Suburbia taas menee vahvasti housen ja garagen puolelle. Kokonaisuutena levy on aikamoisen positiivinen yllätys, vaikka se ei pullotakaan potentiaalisia hittejä.

Pisteet 4/5