Sith-sittereiden odotus loppui

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Viime yönä palkittiin ympäri maailmaa Sith-sittereiksi nimettyjen Star Wars -fanien odotus palkittiin. Esimerkiksi New Yorkissa ensimmäiset odottajat leiriytyivät elokuvateatterin eteen jo huhtikuussa.

Osa New Yorkissa ensi-iltaa odottaneista oli mukana jo kolmatta kertaa, eli sama tempaus on toistunut jokaisen uuden Star Wars -elokuvan kohdalla. Leirin kaukaisimmat asukkaat olivat saapuneet paikalle Iso-Britanniasta saakka.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Viimeisen Star Wars -elokuvan ensi-ilta näkyi eilen vahvasti kansainvälisillä televisiokanavilla. Esimerkiksi Fox News pyhitti ensi-illalle suuren osan koko eilisen illan lähetyksestä ja lähetti useaan otteeseen jopa suoraa lähetystä elokuvateatterin edestä New Yorkista.

Sith-sittereitä löytyi toki myös muualta maailmasta. Suomessakin sitkeimmät Star Wars-fanit odottivat ensi-iltaa viikkojen ajan.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.