Musiikkikanava MTV:n suosittu tuunausohjelma Pimp My Ride tullaan näkemään myös eurooppalaisena versiona. Vielä tänä keväänä alkavassa sarjassa nähdään autojen tuunauksia eri puolilta Eurooppaa.
Mukana on niin itä-eurooppalaisia autoja kuin länsi-eurooppalaisia malleja. Hollannin Alkmaarissa pääosin kuvattavan sarjan juontajiksi lennätetään Yhdysvalloista hiphop-tähdet Fat Joe ja Lil’ Jon. Euroopan Pimp My Riden lisäksi ainakin Britannia sai oman versionsa ohjelmasta.
Suomalaisesta Pimp My Ride -ohjelmasta on myös liikkunut tietoja, mutta asiaa ei ole vielä virallisesti vahvistettu. Stara.fi:n saamien tietojen mukaan suomalaista versiota kuitenkin kuvataan parhaillaan.
Päivitys: Britannian Pimp My Riden tuloksia voi ihastella esimerkiksi tästä Stara.fi:n uutisesta, jossa Madonnan pakettiauto tuunattiin discokuosiin.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.