Musiikkiuralle viime aikoina toimiaan laajentanut Paris Hilton keikkuu parhaillaan useiden maiden singlelistoilla Stars Are Blind -esikoissinglellään, joka ei ole listasijoituksista huolimatta ollut varsinainen menestys. Menestys olisi sen sijaan ollut kappale, jonka Hilton hylkäsi.
Tuottajat nimittäin tarjosivat taannoin Paris Hiltonille Don’t Cha -nimistä kappaletta, mutta miljoonaperijätär ei halunnut levyttää sitä. Seuraavaksi sitä tarjottiin Pussycat Dolls -ryhmälle, jonka esittämänä se nousi single- ja tanssilistojen kärkisijoille ympäri maailmaa.
Nyt Paris on kertonut katuvansa kappaleen hylkäämistä. Hänen mukaansa biisistä soitettiin hänelle vain demoversio, joka oli hyvin erilainen kuin lopulta Pussycat Dollsin hitiksi päätynyt kappale.
– Taisin kuulla tuon kappaleen, mutta eri muodossa kuin se kappale, jonka me kaikki nyt tunnemme. Jos olisin kuullut tuon version, olisin ilman muuta ottanut sen mukaan, Paris selittelee hittikorvansa puutteellisuutta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Paris Hilton tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.