Tämän hetken kuumin tanssi ainakin rapakon takana on Grinding, joka tunnetaan myös nimillä Freaking, Crunking, Culiando ja Perreo. Tavallista hiphop-liikehdintää astetta seksuaalisempi liikehdintä on saanut amerikkalaisnuorten vanhemmat varpailleen, ja tanssi onkin kielletty kokonaan useissa tilaisuuksissa.
Esimerkiksi Kaliforniassa joissain kouluissa oppilaita on vaadittu allekirjoittamaan erityinen Grindingin kieltävä sopimus, ennen kuin koulun syystanssiaiset on voitu järjestää. Koulujen rehtorit ovat menneet jopa niin pitkälle, että he pohtivat tanssin kieltämistä koko Yhdysvalloissa. Amerikkalaisia vanhempia kauhistuttaa tanssin fyysinen kontakti, sillä siinä esimerkiksi hangataan vastakkain lantioita, jolloin amerikkalaiseen tapaan voi olla luvassa oikeusjuttuja seksuaalisesta ahdistelusta.
Mikään uusi trendi Grinding ei kuitenkaan ole, sillä jo tanssin nimikin viittaa 15 vuoden ajan järjestettyyn MTV -musiikkikanavan The Grind -tanssiohjelmaan. Jo tuolloin oli havaittavissa hieman samankaltaisia tanssiliikkeitä, ”tanssijunia” ja esimerkiksi tanssipartnerin jalkovälin hipelöimistä. Laajemmin tanssityyli on yleistynyt kuitenkin vasta viimeisen vuoden aikana, kun reggaeton -musiikki on lyönyt itsensä läpi.
Suurin Grinding -hitti on tällä hetkellä Young MC:n vuonna 1990 julkaistu hiphop-klassikko Bust A Move, joka on tanssivillityksen myötä päässyt mukaan myös nuorisoelokuviin. Tuoreemmista tähdistä esimerkiksi reggaeton-tähti Ivy Green on näyttänyt mallia tanssiin.
Katso Grinding -tanssivideoita YouTubesta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.