Pepe Deluxe tekee paluun

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kotimainen Pepe Deluxe -duo tekee paluuta. Viime vuosikymmenellä edellisen albuminsa julkaissut yhtye julkaisee uuden Spare Time Machine -albuminsa 13. kesäkuuta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Uuden levyn ensimmäinen singlelohkaisu on nimeltään Pussy Cat Rock. Kappaleen musiikkivideo on Kari Mooren käsialaa. Pepe Deluxe suuntaa uuden levyn myötä myös kiertueelle myöhemmin tänä vuonna. Yhtyeen ensimmäinen oikea live-esiintyminen nähtiin viime joulukuussa brittilevy-yhtiö Catskillsin 10-vuotisjuhlissa.

90-luvulla ympäri maailmaa farkkumainoksessa soineen yhtyeen takaa löytyvä ryhmä on kasvanut uuden materiaalin myötä. Nyt Tomi ”Ja Jazz” Paajasen ja Jari ”James Spectrum” Salon lisäksi albumia ovat työstäneet myös Chris Cote, Janne Haavisto, Marko Nyberg, Reeta-Leena Korhola, Miikka ”McGyver” Paatelainen ja Tuomo Prättälä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.