BB-kilpailijat täysin pihalla

Big Brother -ohjelman kolmannella viikolla ryhmä asustaa neljän päivän ajan ulkoilmassa. Viikkotehtävänä on nimittäin oleskella vain BB-talon pienellä pihamaalla.

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Ensimmäinen ulkoilmapäivä sujui leppoisissa merkeissä, kun energiaa riitti vielä pihalla touhuamiseen. Suurin osa ajasta kului kuitenkin makuupusseissa lämmitellen. Ryhmä joutui tehtävän alkajaisiksi keräämään sisältä tarvikkeet tehtävän ajaksi.

Sisälle taloon ei saa mennä edes vessaan, ja kilpailijoiden puheenaiheet pysyivätkin vahvasti ulosteiden maailmassa. Henkilökohtaiset tarpeet tulee toimittaa viikkotehtävän ajan pihalla sijaitsevaan ulkovessaan. Osa joukosta aikoo pidätellä isompaa tarvettaan torstaihin saakka, kun esimerkiksi Satu on jo ottanut puuceen käyttöön.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Big Brother.