Jamie Foxx sai oman tähden Hollywoodiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä-laulaja Jamie Foxx on saanut oman tähden Hollywoodissa sijaitsevalle Walk of Famelle, jonne tehtiin pari kuukautta sitten tilaa uusille nimille poistamalla vanhoja tähtiä.

Foxx palkittiin vuonna 2005 parhaan miesnäyttelijän Oscar-pystillä ansiokkaasta roolisuorituksesta elokuvassa Ray, jossa hän näytteli pääosaa. Ray Charlesin rooli toi lopulta myös paikan Hollywood Boulevardin jalkakäytävältä.

Tähden paljastustilaisuudessa pitämässään kiitospuheessa 39-vuotias Jamie Foxx kiitti hänet kasvattanutta isoäitiään vuolain sanakääntein ja uskoi isoäidin olevan nyt onnellinen.

– Isoäitini levittää nyt varmasti enkelinsiipensä ja lentelee ympäri taivasta, sillä hän on niin onnellinen. Tämä on yksi elämäni parhaista hetkistä, Foxx kertoi People -lehden mukaan.

Tähden juhlallisesti paljastanut Hollywoodin pormestari vitsaili, että Foxx ansaitsee nimensä jokaisessa viidessä luokassa, joihin nämä kunnianosoitukset luokitellaan. Seuraavan kerran Foxx nähdään valkokankaalla parin viikon kuluttua, kun The Kingdom -elokuva saa ensi-iltansa. Suomen ensi-ilta on vasta 23. marraskuuta.

Stara tapasi Jamie Foxxin viime vuonna Lontoossa. Lue tähden haastattelu tästä!