Jessica Alba haluaa olla kovis

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman seksikkäimmäksi naiseksi useaan otteeseen äänestetty näyttelijä Jessica Alba on kertonut olevansa kyllästynyt nätin tytön imagoonsa ja haluavansa olla muutakin.

Jessica haluaisi olla tunnettu myös fiksuna, ja lisäksi hän toivoo olevansa jonain päivänä miesten mielestä jopa kovis.

– Tyrmäisin miehet mieluummin nyrkilläni kuin ulkonäölläni. Tiedän, että ihmiset pitävät näkemästään ja pidän itsekin seksikkäästä pukeutumisesta, mutta se on vain osa minua, Jessica Alba kertoi Evening Echo -julkaisun mukaan.

– Pohjimmiltani haluaisin olla tunnettu jostain muusta, kuten esimerkiksi fiksuna tai koviksena. Tappelussa pärjääminen tekee minusta itsevarmemman kuin peiliin katsominen.

Äskettäin Jessica kertoi pyrkivänsä jatkossa välttämään suuren budjetin Hollywood-elokuvia ja hakemaan uskottavuutta pienemmistä indie-elokuvista. Myös seksikohtaukset saavat jäädä jatkossakin muiden harteille.