Alicia Keys: Gangsta-rap ei ole hallituksen salajuoni!

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Suosittu r&b-tähti Alicia Keys nousi pari päivää sitten ympäri maailmaa otsikoihin, kun Blender-lehti väitti hänen todenneen, että gangsta-hiphop -musiikki on vain valtiovallan kehittämä salajuoni.

Lehden mukaan Alicia Keys kertoi uskovansa, että hallitus olisi kehittänyt hiphopin, jotta se saisi mustat tappamaan toisiaan. Nyt Keys on kuitenkin tiistaina julkaisemassaan lehdistötiedotteessa kiistänyt tarkoittaneensa sitä ja todennut lehden vääristelleen hänen sanomisiaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

– Sanomiseni gangsta-rapista ei ollut missään määrin tarkoitettu väittämään, että hallitus olisi luonut kyseisen musiikkityylin. Tarkoitin, että termiä on korostettu liikaa mediassa ja se on saanut useimmiten vähemmän positiivisen merkityksen, Alicia Keys kertoi tiedotteessaan.

– Mielestäni me kaikki voisimme pyrkiä nykyistä pontevammin selvittämään huumeisiin, jengiväkivaltaan ja rikoksiin liittyviä ongelmia.

Blender-lehti on tänään ilmoittanut pysyvänsä edelleen artikkelinsa takana, uutistoimisto AP kertoi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.