Tom Cruise avasi kiistellyn verkkosivustonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-tähti Tom Cruise on viimein ottanut käyttöönsä nimeään kantavan verkko-osoitteen, josta hän joutui kaksi vuotta sitten taistelemaan oikeudessa saakka. Sivustolle on nyt avattu Cruisen oma TomCruise.com -verkkosivusto.

Alunperin verkkotunnus rekisteröitiin nettiveteraani Jeff Burgarin toimesta jo kaksitoista vuotta sitten. Cruise aloitti taistelun osoitteesta sen jälkeen, kun Burgar otti häneen lukuisia kertoja yhteyttä ja tarjosi osoitetta ostettavaksi. Tom Cruise sai osoitteen haltuunsa lopulta ilmaiseksi, kun YK:n alainen WIPO-organisaatio määräsi domainin luovutettavaksi hänelle.

WIPO, eli World Intellectual Property Organisation, päätti heinäkuussa 2006, että kyseistä osoitetta on käytetty harhaanjohtavasti ja vilpillisessä mielessä eräänlaiseen verkkopiratismiin ja osoitteessa lisäksi on myyty tuotteita ja palveluita, joilla ei ole sidoksia Tom Cruiseen. Osoitteen haltijaa kiellettiin käyttämästä jatkossa supertähden nimeä verkko-osoitteenaan.

Burgar on aiemmin voittanut esimerkiksi BruceSpringsteen.com ja KevinSpacey.com -osoitteita käsitelleet oikeusjutut, mutta hän on hävinnyt vielä useamman jutun ja menettänyt Celine Dionin, Pierce Brosnanin ja Michael Crichtonin nimistä muodostuneet osoitteet.