Viime keväänä Finnkino ilmoitti alkavansa esittää Formula 1 -osakilpailuja suorina lähetyksinä elokuvateattereiden valkokankaalla. Tuote ei kuitenkaan ole ollut menestys, sillä formulafanit eivät ole siirtyneet sankoin joukoin teattereihin.
Kuluttajien parissa ideaa pidettiin onnistuneena kunnes formulalähetysten hinta selvisi. Aikuisen lippu formulakatsomoon maksaa 25 euroa ja lapsen lippu 17 euroa. Aiheesta uutisoineen Etelä-Suomen Sanomien mukaan esimerkiksi Lahdessa Belgian Span osakilpailua oli seuraamassa vain kolme asiakasta.
– Kaupallisesti formulakausi on ollut pettymys. Jonkin verran on palautetta tullut, mutta käsityksemme mukaan kysymys ei viime kädessä ole lippujen hinnasta. Tuntuu vain siltä, että ihmisiä on vaikea saada liikkeelle kotoa television äärestä, Finnkinon markkinointijohtaja Reijo Jämes kertoi lehdelle.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.