1990-luvun poikabändibuumin aloittanut New Kids On The Block julkaisee The Block -nimisen paluulevynsä 10. syyskuuta. 90- luvulla suurta suosiota nauttinut ryhmä palasi alkuvuodessa studioon työstämään uutta materiaalia ja levyltä lohkaistiin jo loppukesästä ensimmäinen single Summertime.
Yli 70 miljoonaa levyä kansainvälisesti myyneen NKOTB:n läpimurtoalbumi Hangin’ Tough julkaistiin vuonna 1988. Menestys jatkui vuonna 1990 levyllä Step By Step, jonka myötä bändi alkoi muodostua yhdeksi 90-luvun suurimmista pop-ilmiöistä.
Yhtyeen tuotannosta muistetaan muiden muassa hitit You Got It (The Right Stuff), Cover Girl, Didn’t I (Blow Your Mind This Time), Step By Step ja Tonight. Sinkkujen ja albumien lisäksi bändi keikkaili tiuhaa tahtia ja NKOTB- oheistuotteet myytiin käsistä.
New Kids On The Blockin edellinen studioalbumi Face The Music julkaistiin vuonna 1994 ja nyt bändi tekee paluun yli kymmenen vuoden tauon jälkeen! New Kids On The Blockin pojat Jordan Knight, Jonathan Knight, Joey McIntyre, Donnie Wahlberg ja Danny Wood ovat miehistyneet ja bändin fanit kasvaneet, mutta uuden The Block -albumin myötä moni varmasti pääsee takaisin ihaniin teinivuositunnelmiin 2000- luvulle päivitettynä.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.