Syksyn odotetuimpiin animaatioihin lukeutuva Space Chimps kertoo tarinan rohkeista simpansseista, jotka tekevät historiaa niin maassa kuin avaruudessakin. Sirkusapina Ham pääsee mukaan kolmikkoon, joka lähetetään tutkimaan salaperäistä uutta planeettaa.
Vauhdikas nuorukainen onnistuu tempauksillaan aiheuttamaan intergalaktisia ongelmia tutustuessaan uuteen maailmaan sekä retkikunnan naaraaseen. Julkisuustempaukseksi tarkoitettu matka osoittautuu pian todelliseksi menestykseksi.
Elokuvan tarina on kepeän leppoisaa katsottavaa, mutta mitään suurempia tunteita se ei sytytä. Suomenkielinen dialogi on erittäin onnistunut ja mukaan on saatu myös muutamia hauskoja letkautuksia. Monikansallisen hedelmäbrändin ylenpalttinen tuotesijoittelu ylittää ärsytyskynnyksen selvästi.
Genre: Animaatio / seikkailu
Ohjaus: Kirk De Micco
Pääosissa (suom. ääninä): Paavo Kerosuo, Susa Saukko, Santeri Kinnunen, Eero Saarinen, Samuli Harjanne, Elastinen, Outi Alanen, Jukka Rasila, Mariko, Iso Hoo, Mikko Kivinen
Ensi-ilta: 22.8.2008
Kesto: 1:21
Pisteet 3/5