Toissailtana Etelä-Carolinassa, Yhdysvalloissa, sattuneen vakavan lento-onnettomuuden syitä tutkitaan parhaillaan onnettomuuskentällä. Tällä hetkellä turmaan syyksi epäillään renkaan puhkeamista lähtökiidon kriittisellä hetkellä.
Koneen musta laatikko on löydetty ja sen tallentamien ohjaamokeskustelujen mukaan lentäjät epäilivät renkaan puhjenneen. Iltapäivällä rengasyhtiö Goodyear ilmoitti auttavansa onnettomuustutkijoita kaikin mahdollisin keinoin. Yhtiö esitti myös pahoittelunsa onnettomuudessa kuolleiden ja loukkaantuneiden omaisille.
Turmassa kuoli neljä ihmistä ja kaksi loukkaantui vakavasti. Loukkaantuneet olivat tunnetut viihdealan tähdet Travis Barker ja Adam ”DJ AM” Goldstein. Miehet saivat pahoja palovammoja hypätessään palavasta lentokoneesta vain hieman ennen kuin se törmäsi tienpenkkaan kohtalokkain seurauksin. Tänään tulleiden tietojen mukaan molempien tähtien vointi on jo parempaan päin, mutta he ovat vielä kriittisessä tilassa teho-osastolla.
Molempien supertähtien lähipiirit ovat esittäneet internetissä pyyntöjä, joiden mukaan ihmisten toivotaan rukoilevan miesten toipumisen puolesta. Blink 182 -yhtyeen rumpali Travis Barker on aiemmin yhdistetty muiden muassa Paris Hiltoniin ja Adam Goldstein puolestaan Hiltonin ystävään Nicole Richieen.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.