Lasten ja nuorten laulukilpailu Staraskaban finalistit ovat selvillä. Semifinaali kisattiin Ideaparkissa lauantaina 20. syyskuuta satojen katsojien ihaillessa nuorten laulajien osaamista. Ikaalisista paikalle saapunut Elina Kainulainen piti semifinaalia todella kovatasoisena.
– Olin viime vuonna Ikaalisten Kylpylässä katsomassa finaalia ja nyt oli pakko tulla jo semifinaalivaiheeseen. Nautin todella esityksistä. Harmi vain, että Ikaalisten tyttö ei tällä kertaa päässyt jatkoon.
Tuomariston mietintätauko venyi hieman odotetusta, sillä nuorimpien osanottajien osaamisen vertailu kisan vanhimpiin tuli tehdä huolella.
– Muutama semifinalisti meni heittämällä jatkoon, mutta monen kohdalla jouduimme miettimään iän ja osaamisen yhteyttä, analysoi tuomariston jäsen, Unelmavävyt-yhtyeen solisti Joonas Nyman.
Osaamisen ja lahjakkuuden suhteuttaminen ikään vei jatkoon jopa kolme alle 10-vuotiasta.
Mietintätauon aikana Staraskaban semifinaalissa esiintyi vuoden 2007 voittaja Johanna Ahonen, joka saapui kiiruhtaen paikalle suorasta radiolähetyksestä. Ennen semifinaalia Johanna antoi kilpailijoille hyvän vinkin.
– Kisassa ei riitä että laulaa hyvin, pitää myös osata esiintyä ja ottaa lava haltuun.
Yleisöä Ideaparkin keskuspuistossa oli kilpailun aikana niin paljon, että kulku Ideaparkin käytävällä estyi.
– Ei löytynyt enää istumapaikkaa, mutta viihdyttävän kilpailun seurasi kyllä seisaaltaankin. Tauolla tulikin sitten sovitettua ainakin 15 housuparia, kilpailua alusta saakka seurannut Kainulainen naurahti.
Semifinaalista tiensä Ikaalisten Kylpylän syyslomafinaaliin selvittivät:
Ivonne Cerdan-Kätkä (14v.), Hyllykallio
Ville Haavisto (12v.), Kyröskoski
Viivi Korhonen (9v.) Kuvansi
Eveliina Lavonen (14v.), Valkeakoski
Tuuli Oikarinen (9v.), Espoo
Robin Packalen (10v.), Turku
Saara Tuomisto (12v.), Vammala
Erika Vikman (15v.), Lempäälä