Nighwish julkaisee uutta materiaalia – Made in Hong Kong

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Suomalaisyhtye Nightwish on konsertoinut viime aikoina ahkerasti maailmalla ja erityisesti Etelä-Amerikassa. Dark Passion Play -kiertueellaan yhtye on kiireistään huolimatta ehtinyt äänittää myös levyn.

Kyseessä on Made in Hong Kong -niminen mini-CD, joka sisältää CD:n lisäksi myös bonus-DVD:n. Videopuolella on mukana muiden muassa Ville Lipiäisen ohjaama dokumentti edelleen käynnissä olevalta kiertueelta. DVD sisältää materiaalia Israelista Etelä-Amerikkaan.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Yhtyeen marraskuussa nähty konsertti Belo Horizontessa Brasiliassa päättyi yhtyeen laulajan Anette Olzonin osalta ennen aikojaan, kun hän murtui itkuun kesken The Poet And The Pendulum -kappaleen ja poistui lavalta. Myöhemmin hän kertoi keskeyttämisen syyksi äänen katoamisen keikalla käytetyn savun takia.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.